Ylös

1. VUOKRA-AIKA

Vuokralainen on oikeutettu saamaan asunnon hallintaansa vuokra-ajan alkaessa, jolloin hänen vuokranmaksuvelvollisuutensa alkaa. Vuokrasuhde on voimassa toistaiseksi, jäljempänä mainituin edellytyksin, tai määräaikaisena.

2. VUOKRA

Vuokralainen suorittaa asunnostaan vuokranantajan ilmoittaman kulloinkin yhtiön perittäväksi vahvistaman vuokran.

3. KÄYTTÖMAKSUT

Vuokralainen sitoutuu suorittamaan vuokran lisäksi kulloinkin vahvistetut perusvuokraan kuulumattomat asunnon, puhelimen ja atk-verkon käyttöön liittyvät maksut sekä yhtiön kassaan maksettaessa palvelumaksun.

4. VUOKRAN JA KÄYTTÖMAKSUJEN MUUTOKSISTA ILMOITTAMINEN

Vuokralaiselle ilmoitetaan asunnon vuokran ja käyttömaksujen muutoksista huoneistoon tai huoneiston postilaatikkoon jaetulla kirjallisella ilmoituksella.

5. MAKSUJEN SUORITTAMINEN

Vuokra ja muut maksut suoritetaan vuokranantajan osoittamalla tavalla kuukausittain etukäteen kunkin kuukauden 6. päivään mennessä vuokranantajan ilmoittamalle vastaanottajalle tai tilille. Mikäli vuokralainen ei suorita vuokra- ym. maksuja määrättyyn aikaan mennessä, on viivästyskorko maksamattomille erille korkolain mukainen. Tämän lisäksi on vuokralainen velvollinen maksamaan viivästyneen vuokran ja muiden maksujen perinnästä aiheutuvat kulut vuokranantajan vahvistaman suuruisina.

6. VAKUUSMAKSU

Vuokratessaan asunnon vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuokralaisen velvoitteiden täyttämisen vakuudeksi vuokranantajan vahvistaman vakuusmaksun. Vuokranantaja maksaa vakuusmaksua vastaavan summan vuokralaiselle vuokrasuhteen päätyttyä ainoastaan siinä tapauksessa, että vuokralainen on luovuttanut asuntonsa avaimet ja asuntonsa normaalissa kunnossa, eikä vuokralaisella ole vuokra- ym. maksuja tai muitakaan velvoitteita suorittamatta. Vuokranantaja voi vuokralaista enempää kuulematta käyttää vakuusmaksun saataviensa kuittaamiseen. Vakuusmaksu palautetaan 2 kk:n kuluessa vuokrasuhteen päättymisestä vuokralaisen osoittamalle tilille.  Vakuusmaksulle ei makseta korkoa.

7. ASUNNON LUOVUTTAMINEN TOISELLE

Vuokralaisella on oikeus vuokranantajan luvalla luovuttaa asuntonsa tilapäisesti ulkopuoliseen asumiskäyttöön enintään 4 kuukauden ajaksi vuodessa. Vuokralainen vastaa tältäkin ajalta asunnon vuokrasta ja huoneiston kunnosta. Muutoin ei vuokralaisella ole lupaa luovuttaa vuokraamaansa asuntoa tai sen osaa toiselle eikä pitää luonaan vuokrasuhteeseen kuulumattomia henkilöitä.

8. VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

Vuokranantajan irtisanoessa vuokrasopimuksen on irtisanomisaika kolme (3) kuukautta. Jos asuinhuoneiston vuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden, on irtisanomisaika kuusi (6) kuukautta. Vuokralaisen irtisanoessa sopimuksen on irtisanomisaika yksi (1) kalenterikuukausi. Irtisanomisaika lasketaan irtisanomiskuukauden viimeisestä päivästä eteenpäin. Vuokrasopimuksen allekirjoittajien on tehtävä irtisanominen kirjallisena sekä ilmoitettava uusi osoite ja tilinumero vakuusmaksun palauttamista varten.

9. ERITYISTÄ

Vuokrasuhteessa noudatetaan tämän sopimuksen lisäksi huoneenvuokralakien määräyksiä sekä asuntoviranomaisten ohjeiden ja vuokranantajan asunnonjakoperusteiden määräyksiä. Vuokranantajalla on oikeus tarkoituksenmukaisuussyistä siirtää tämä vuokraoikeus kohdistumaan muuhun vuokranantajan määräysvallassa olevaan huoneistoon tai huoneiston osaan. Vuokralaisen on hoidettava asuntoaan huolellisesti ja noudatettava vuokranantajan ohjeita ja järjestyssääntöjä. Tarvittaessa vuokranantajalla on oikeus laittaa huone siivoukseen tai muuten laittaa asunto kuntoon vuokralaisen kustannuksella. Vuokralainen ei saa käyttää kiinteistössä ilman vuokranantajan lupaa muita laitteita tai koneita kuin tavanomaisia kodinkoneita.  Asunnon kuntoon kohdistuvat huomautukset ja vaatimukset on esitettävä vuokranantajalle viikon kuluessa sisäänmuutosta. Vuokranantajalla on oikeus luovuttaa vuokrasopimuksen tietoja Kelalle.

Vuokrasopimuksen allekirjoituksella vuokralainen hyväksyy liitteenä olevat asuntojen ATK-verkon käyttöehdot.